maanantai 9. tammikuuta 2012

Kidutusvälineenä haalari

Vihdoinkin on kunnon talvi tullut meillekin. Ulkona on kivasti lunta ja pakkanen paukkuu. Meillä nautitaan talvisesta kelistä. Kunnolliseen pulkkamäkeenkin pääsimme vihdoinkin. Neiti oli aivan innoissaan. Kädet kävivät kovasti kun piti viittoa "lisää" ja "uudestaan".



Puku on hieno kuin mikä, vaan huono käytettävyydeltään.
Lasku sai vain verisen lopun. Uusi ja hieno Ticket to Heavenin puku ei olekaan niin loistava kuin on annettu ymmärtää. Se ei mene kunnolla kiinni ja jää siis kaulasta auki. Ja kun joku fiksu on mennyt laittamaan siihen metallisen vetoketjun, voitte arvata miten siinä sitten kävi. Huuleenhan se jäi kiinni. Ja kun tuo huuli oli sitten kipeä, sitä nuoltiin ja pukuhan jäi kiinni uudestaan. Ja uudestaan. Itku seurauksena ja suu veressä. T2H pukua ei siis enää tähän talouteen tule. Olkoon kuinka kestävä kangas tahansa. Keskiaikaisesta kidutusvälineestä tuo taisi ennemmin meillä käydä kuin pakkaskelien ulkoiluhaalarista. Kahden vaiheilla olen jätänkö haalarin odottamaan pienempää vai laitanko suoraan myyntiin. Meinaten kuulin nyt muiltakin mammoilta, että ihan samaa ongelmaa on: haalari ei mene kiinni. Mahtaako sitten istua sen paremmin tuolle kakkosellekaan?

Onneksi kaapissa on viime talven Reiman vauvahaalari, joka vielä menee just ja just Neidille. Eilen vielä hihkuin kuinka se on sopiva, mutta tämä päivä paljasti, että kyllä se on jo pieni. Nyt kun alle laittoi villahaalarin, ei liikkumatilaa ollutkaan niin hyvin kuin oli vain sisävaatteiden päällä. Mutta kyllä se välttää siihen asti, että pääsemme haalarikauppaan uutta ostamaan.

Onneksi tämän päiväinen mäenlasku muovivetoketjuilla varustetussa haalarissa meni jo paljon paremmin. Mitä nyt äiti meni keikauttamaan toisen pulkasta hankeen naamalleen. Ryökäle. Isi vaihtui ohjaksiin tuon tempun jälkeen :D

3 kommenttia:

  1. Meidän E:llä oli pienenä ongelmallista noiden haalareiden kanssa, kun aina oli liian korkea kaulus tai liian pitkät hihat -> hanskat tipahti. Parhaiten kävi Reiman haalarit. Sitten takkien kanssa onkin ollut jo helpompaa. Nyt neitonen on 10v ja esim. Ticketin talvitakit ovat olleet jo monta vuotta käytössä ja toimineet hyvin. Oma lukunsa on sitten näiden lapsien pään malli ja se että mikään hattu ei sovi....

    VastaaPoista
  2. Itse liputan saman mielipiteen puolesta T2H-pukujen suhteen! Kaulukset on mielettömän huonoja, ei mahdu kiinni. Ei mahtunut yksi veenä, eikä juuri viime viikolla sovitettaessa 5v:lle pukua.

    Lisäksi sisävuori on niin nihkeä, että sitä vasten on lapsen hankala saada jalkansa ujutettua lahkeeseen. Ei hyvä!

    VastaaPoista
  3. ihania mäenlaskuhetkiä - haalariharmitus :(

    VastaaPoista