Kuvassa näkyy kuinka tukka on jo ohentunut selvästi. Niskavilloja leikkelinkin jo lyhyemmäksi, kun alkoi näyttämään hassulle tukka. Me jännitämme täällä lähteekö se kokonaan vai jääkö se tälläiseksi. Lähteminen on selvästi hidastunut, muttei vielä loppunut. Katsotaan kuinka käy.
Voinnin parantumisen myötä on voimatkin palautuneet ja nyt tepastellaan ylpeänä ympäri kämppää. Peppukiito on vielä kuvioissa, mutta pääsääntöisesti kyllä liikutaan jo kävellen. Kyllä tätä päivää on odotettu! Fyssarikin tänään tuntui hihkuvan, kun oli niin innokas ja ylpeä Neidistä. Seuraava askel onkin harjoitella kävelyä epätasaisella pinnalla. Neidin tapauksessa ensin niin, että pidämme kädestä kiinni. Hän kun on melkoisen arka ja nurin tupsahtaminen saattaa hetkeksi pelästyttää ja hidastaa oppimista. Ihan uskomattomalta tämä kyllä tuntuu, kun voi sanoa lapsensa kävelevän. Monet epätoivon hetket tällä matkalla on koettu ja voin kertoa, että tätä päivää en koskaan kiroa, kuten meidän ex-viittomaopettaja väitti. Olen ylpeä ja iloinen, että lapseni on saavuttanut tämänkin kehitysaskeleen!
Pienempi Pirpana tässä esittelee samis lippapipoja. Molemmilla tytöillä on samanlaiset. Ja jopa isiukollakin on, muttei toki vaaleanpunaisesta glitterlangasta :) Nyt kun taloudessa on kaksi prinsessaa, on tämä äiti ottanut kaiken ilon siitä irti ja olen jo ostellut heille samisvaatteita. Jossain kohdin varmasti siihen kyllästyn, mutta nyt minusta on ihanaa ostaa samoja vaatteita isompi ja pienempi versio.
Toivottavasti Isomman liuhuletti pysyis <3
VastaaPoistaIHANAT uutiset on kuulla että Prinsessa nyt kävelee - viimein! Onnittelut, ja ei, sitä päivää ei tule kirottua, ei koskaan!!!
Samisvaatevika täällä kans, on tullu hommattua isommalle ja pienemmälle samanmoiset jo paria sarjaa... Ohohups!
ihanat kuvat likoista! miten ihanat mimmit teillä onkaan!
Kiitos, kiitos. Juu, mä haluan nähdä sen ihmisen, joka toivoo ettei hänen lapsensa kehity normaalisti.
PoistaSamisvaatteilu on kivaa. Metsolaan on tullut taas ihania kankaita ja oon täällä sormet syyhyten miettinyt, että mitä samistelua keksisin niistä ipanoille ommella.
P.S. Mä rakastan tätä uutta systeemiä kun voi suoraan vastata viestiin. :)
Hienoa upeeta <3
PoistaMahtavaa!
VastaaPoistaMulla särähtää kans korvaan kun joku sanoo, että vielä sä toivoisit että se ei konttais tms. En toivo. Vaikka meillä ei oo mitään vammaa (*koputtaa puuta*), niin vaikean alun jälkeen jokainen edistysaskel on ihme. Varmasti tulee päiviä kun kaksoset viipottaa menemään erisuuntiin ja toivoisin, että ne ei moista tekis. Mutta en silti ikinä voi kuvitella kiroavani sellaista, joka on saanut mut alunperin vuodattamaan onnenkyyneliä.
Niin, olen ihmetellyt monesti miksi minun pitäisi kirota sitä, että lapseni kehittyy. Minusta se on tosi oudosti sanottu. Saatan minä joskus manata, kun Neiti ehtii joka paikkaan tihutöihin, mutten kyllä koskaan manaa sitä, että kävelee. Manaan tihutöitä tai energian määrä, mikä äidillä tuntuu olevan kovin rajallinen ja lapselle ei :) Ja, noista tihutöistäkin minä olen yleensä tyytyväinen, sillä se osoittaa monia sellaisia taitoja Neidillä olevan, mikä ei yksinkertaisesti ole meillä itsestään selvyys. Ehkä tämä kaikki myllerrys on pistänyt katsomaan asioita niin eri kantilta.
PoistaNiin olen samaa mieltä teidän kanssanne. En usko että olisin kironnut vaikka kaikki olisi mennyt hyvin ja vaikka lapsi olisi kävellyt puolivuotiaana.
PoistaEnkä kiroa nytkään. Korkeintaan kärsivällisyys loppuu, kun on kauppakassit kannettavana eikä syli riitä tytölle vaan joutuu raahata kasseja (autosta tullessa siis) ensin muutaman metrin, sitten raahata tyttö taas lähemmäs, kun se on juossut takaisin autolle. Sitten taas ottaa ne kassit ja raahata pari metriä lähemmäs.. jne.. Vaan silti onnellinen että toinen osaa itse kävellä - vaikka käveleekin ihan väärään suuntaan. :)
Niin ja aivan ihannat kuvat teidän lapsista! (Ja miehestä! ;)