Maailma avartuu

Neiti on ensimmäistä kertaa hampurilaisravintolassa (sisällä) syömässä kahteen vuoteen! Juhlan paikka. Ja voi että sitä ilon ja ihmetyksen määrää, kun pääsi ihan uuteen paikkaan syömään.

Yksi isoimmista anneista Kuortin kartanossa pidetystä sopeutumisvalmennuskurssista oli tämä infektioeristyksen löysentyminen. Lääkärin luennolla kyselimme infektioeristyksen ristiriitaisista ohjeista. Joka lääkärillä on pikkuisen omanlaiset ohjeet ja meillä vanhemmilla oli monenkirjavaa ohjetta kuinka tiukka eristys ylläpidossa vielä on.

Yhteinen linja pitäisi olla, sen myöntävät lääkäritkin. Ohjeistuskin lääkäreille asiasta on annettu. Mutta jostain syystä linja ei lääkäreiden välillä oikein pidä. Meidän tapauksessa (ja parin muunkin päiväkoti-ikäisen lapsen perheessä) eivät lääkärit ole muistaneet kertoa meille, että infektioeristystä voi jo jonkin verran höllentää.

Nyt on lupa nähdä muita lapsia, silloinkin kun he ovat hoidossa kodin ulkopuolella. Alkuhoidoissahan se oli ehdottomasti kielletty. Edelleen lasten tulee olla ehdottoman terveitä. Se seikka ei ole muuttunut mihinkään. Yksi tärkeä tekijä tässä oli se, että Neiti on jo sairastanut vesirokon. Olemme ihan turhaan tämän vuoden välttäneet muita lapsia. Se harmittaa ihan kamalasti, koska tämä kaikki on jättänyt jälkensä Neitiin. Hän ei ole päässyt harjoittelemaan sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa. Neiti jopa on pelännyt muita lapsia. Ja meluisia tilanteita. Viiden päivän oleskelu muiden lasten kanssa tuolla Kuortin kartanossa kyllä teki hyvää Neidille. Muiden lasten joukkoon hakeuduttiin ihan erilailla kuin ennen sopparia.

Nyt on lupa myös käydä järjen kanssa julkisilla paikoilla. Eli voimme käydä hiljaisena aikana isossa kaupassa. Tai ravintolassa syömässä. Tai vaikka kirjastossa. Oleellista on, ettei sinne mennä ruuhka-aikaan eikä silloin kun liikkeellä on infektioita tms. Eli talvea kohti tuo vapaus kaventuu. Influenssat, rs-virus yms ovat vieläkin vaikeita hoidettavia matalien soluarvojen takia. Samoin tavallista matalemmilla soluarvoilla ei ehkä kannata leikkiä ja kulkea ihmisten ilmoilla. Tavallista matalammilla siis syöpälapselle.

Saisipa Neiti jopa osallistua johonkin järjestettyyn liikunta/leikkiryhmään, kunhan se tapahtuu isossa hallissa. Vaikkapa kisahallissa. Pienet ja ahtaat tilat ovat vieläkin siis pannassa, siellä kun ollaan kuin sillit purkissa. Hiljaisena aikana vallanpa julkisillakin saisi kulkea. Mikä tuntuu minusta huisilta. Niihin emme taida vielä uskaltaa, niin lujassa on tuo pöpökammo.

Käsidesia taitaa kulua jatkossa vieläkin enemmän. Sillä tokihan me hyödynnämme tämän vapauden. Näitä kotinurkkia on kyllä katseltu melkoisen kauan ja jokainen ryppy ja kolo seinässä on tullut tutuksi.

Miksi sitten nyt saamme kulkea, kun emme aikaisemmin saaneet? Näin ylläpitohoidossa (ylläpito 2 -hoitojaksossa) soluarvot ovat jo paremmat kuin alkuhoidoissa. Jolloin monesti oltiin ihan solukuopassa. Tokikaan ne eivät ole vieläkään normaalit. Ne pidetään tarkoituksella matalempina hoitojen onnistumisen kannalta. Mutta pöpöt eivät pääse ihan yhtä helposti enää pesiytymään. Lisäksi tässä vaiheessa pikku nuha ei vaikuta hoitoihin. Aikaisemmin se siirsi aina hoitoja, laittoi sytostaatit tauolle ja antoi mahdollisille syöpäsoluille mahdollisuuden villiintyä uudelleen. Nyt ei niin helposti laiteta lääkkeitä tauolle. Nuha ei ole niin katastrofaalinen kuin aikaisemmin. Lisäksi, vaikeimmin hoidettavia ovat omasta elimistöstä tullevat bakteerit/virukset, jotka villiintyvät kun vastustuskyky on huono. Ei niinkään ulkopuolelta tulevat perusnuhapöpöt (paitsi nuo mainitut influessat yms, mitkä ovat kovia pöpöjä jo ihan terveelle ihmiselle).

Yhtä kaikki. Olin ihan täpinöissä uutisen kuultuani. Ihan kädet tärisivät. Minä olen kärsinyt tästä tiukasta infektioeristyksestä paljon enemmän kuin mieheni. Vaikka hälläkin jo kaatuu seinät niskaan. Mutta olen luonteeltani enemmän menoa ja meininkiä kaipaava. Olen impulsiivinen ihminen ja keksin ykskaks mihin haluan lähteä tai mitä haluan tehdä. Minä tarvitsen vaihtelua päiviin, paljon. Nyt emme ole päässeet oikein mihinkään ja minä olen suorastaan lamaantunut siitä. Monesti olen ollut ihan apaattinen kotona päivien tylsyydestä.

Tämä uutinen poisti sellaisen kivitaakan harteilta, etten edes tiennyt sitä siellä raahavani. Maailma näyttää paljon suuremmalta kuin viikkoa aikaisemmin!