Isoin anti minulle tuosta luennosta oli ehdottomasti se, että heräsin ymmärtämään, että Neidilläkin on tarve kertoa mitä hänelle on tapahtunut. Näin joitain isompien lasten piirtämiä tunnekarttoja ja piirrustuksia, jotka olivat todella koskettavia, mutta minulle myös silmät avaavia.
Neidillä kun on paljon pään sisäistä puhetta ja siten myös ymmärrystä, muttei konstia tuoda sitä ulos. Tämän hetkinen viittomavarasto on aivan liian pieni siihen. Mistä sitten tiedän, että puhetta on enemmän kuin viittomia? Mielikuvistusleikki on yksi osoitus siitä. Puheenymmärrys on myös valovuoden pidemmällä kuin puheentuotto. Osaamme lisäksi tulkita Neidin eleitä ja äänteitä. Saamme niiden perusteella selville mitä hän yrittää kertoa ja onnensa kukkuloilla Neiti sanoo joo (omalla omintakeisella tyylillään) kun olemme oikeaan osuneet. Neiti myös keksii kovasti omia viittomia, jotta saisi kerrottua. Hänellä onkin uskomattoman hyvät hermot uhmaikäiseksi viittoessaan yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes äiti tai isi keksii mikä tuo viittoma oli.
Leffahetki isin kanssa sairaalassa. Neidillä on tässä pahin kortisoniturvotus päällä. |
Itsestäni ehkä parhaimmalta keinolta kuulosti oma valokuvakansio. Tarkoituksena on koostaa tältä hoitojen ajalta kertyneistä kuvista oma kansio. Printata ne ja laminoida Neidin käyttöön. Aiomme myös ottaa enemmän kuvia varsinaisista hoitotoimenpiteistä. Niitä on tullut kuvattua luvattoman vähän. Uskoisin tämän olevan melkeistään paras keino Neidin kertoa ja näyttää meille mitä hänelle on tapahtunut.
Puhuimme myös meidän puheterapeutin kanssa tästä. Hän oli samoilla linjoilla meidän kanssa. Jollain tapaa täytyy myös Neidin saada kerrottua asioista. Ei pakottamalla, vaan hänestä lähtemällä. Yhdeksi tämän talven tavoitteeksi otettiin siten piktojen käyttö (eli kuvakommunikointikortit). Ajatuksena niiden taustalla on, että viittomia ymmärtämättömille pystyisi niillä kertomaan sanottavansa ja myös ehkä helpommin tekemään lauseen ja sitä kautta kertomaan asiansa. Katsotaan nyt miten Neiti ottaa tämän suunnitelman vastaan.
Kovin omaehtoinen kun tuo meidän Neitimme on, odotan hieman jännityksellä miten hän suhtautuu asiaan.
Voisikohan siitä olla teille apua kun meillä on puheterapian osana ollut sellainen kierrevihko, johon aina piirretään tai laitetaan kuva kunkin päivän asiasta, jonka uskoisi lapsen haluavan kertoa eteenpäin. Siis esim minä voin illalla piirtää vaikka ystäviä ja jätskin, jos oletan että pikkumies haluaisi kertoa siitä tarhatäteille jne. Eli kirjaa käytetään kertomisen tukena, asioissa joissa oletetaan että lapsi haluaisi kertoa. Voisiko sitä soveltaa teille jotenkin, esim kirjaa Neidille kuvapäiväkirjaa piirtämällä tai valokuvin tapahtumista. Meillä nimittäin pikkuihminen lukee sitä omaa kirjaansa tosi usein, selailee vanhoja juttuja ja tykkää lukea niitä yhdessä. Ehkä Neitikin voisi sitten selailla sitä kirjaa ja tapahtumia ja niitä voisi sitten uudelleen ja uudelleen katsella. Silloin näette, mitä kuvia/hetkiä hän muistelee ja haluaa käsitellä. Toimisiko? Tai voisiko soveltaa?
VastaaPoistaItse asiassa kuulostaa tosi hyvälle. Neiti näet kertoo viittomalla meille usein illalla mitä on tapahtunut. Voisi olla siis ihan jo muutenkin hyvä juttu.
PoistaVähän sama ajatus oli tuossa valokuvajutussa. Että ne kuvat ovat juurikin Neidistä ja hän voi niiden avulla näyttää ja kertoa, että mitä on tapahtunut. Ja myös kysellä jostain mikä askarruttaa.
Mutta kiitos vinkistä! Tätä me kokeilemme ihan muutenkin, ei vain näihin sairaalajuttuihin!