Viallinen äiti

Taikan korjatun iän yks vee synttärit mennä vilahti. Olimme juuri tuolloin sopparilla, joten hirmuista hehkutusta asian suhteen emme joutaneet pitämään. Mutta asian mukaiset onnittelut esitimme Taikalle.

1 vrk. Alkuun näytti ettei hengitykseen tarvita tukea. Mutta se luulo karisi hyvin pian.

Jännitin etukäteen kovasti millaisia tunteita tuo päivä herättää. Olin kuullut muilta keskosten äideiltä päivän olevan tunteita täynnä ja tuovan vanhat pelot pintaan. Kiittelin jopa onneani, että olemme sopparilla ja päivässä on muuta ajateltavaa.

3 vrk. Sinivalohoidossa. Arvot eivät olleet vielä yli raja-arvon, mutta nousussa. Lääkärit halusivat ennakoida ja aloittivat ajoissa hoidon ettei Taikasta tule ihan veltto korkeiden arvojen takia.

Kun tuo päivä sitten läheni, aloinkin jännittämään sitä ettei se oikeastaan herätä minussa mitään tunteita. Mikä vika minussa on, kun en itkekään tai koe hyökynä sairaala-ajan tuntoja läpi? Miksi kesäkuinen yks vee synttäri ei palauttanut syntymän aikaa mieleen? Miksi tämä korjatun iän synttäri ei muistuttanutkaan sairaala-arjesta ja peloista?

6 vrk.

Koin itseni suorastaan huonoksi ja tunnekylmäksi ihmiseksi. Syytä tälle en osaa sanoa. Olenko käynyt asioita jo niin monelta kantilta läpi etten koe siihen tarvetta? Vai iskeekö nuo jossain muussa tilanteessa päälle? Syntymäpäivä ei vain ollut sellainen asia minulle, että se kirvoittaa muistot ja kipeät tunteet. Vai onko elämäntilanteemme kaikkineen sellainen, että ei vain ole tilaa murehtia tuota aikaa? Että sen aika on myöhemmin, kun ajatuksissa ja tunteissa on tilaa asialle. En tiedä. Sekoitus kaikkea vai yksinkertaisesti huono ja tunteeton äiti.

Peloton tuo Taikan syntymän aika ei ollut. Se oli todella tuskainen ja raastava. Olin ahdistunut varpaista hiuksen kärkeen asti. Ja niin pahassa hälytystilassa, että jopa hissin kellon kilahtaminen sai minut hyppäämään ja stressikäyrän loikkaamaan suoraan sataan. Sydän laukkasi, hiki puski pintaan ja ensimmäinen ajatus oli heti: "Taikan laitteet hälyttää." Tuon ajan helpoudesta tämä tunnemylläkän vähyys tässä vaiheessa ei voi siis johtua.

Mutta tuona korjatun iän yks vee päivänä saimme todistaa jotain ihmeellistä. Taika otti ensimmäisen askeleensa. Ihan itse ja ilman tukea. Sittemmin satunnaisia askelia on nähty. Vielä ei uskalleta sitä yhtä-kahta askelta enempää ilman tukea mennä, mutta yhdestä kädestä pitämällä jo pitkiäkin matkoja. Niin se pikkuinen vain kasvaa ja oppii. Äidin kulta <3