perjantai 22. lokakuuta 2010

Äidin tuska

Pienokaisen kivun edessä tuntee itsensä avuttomaksi. Sydäntä raastaa katsoa toisen pahaa oloa. Silitän, heijaan ja laulan. Muuta en tuossa tilanteessa voi tehdä. Ja toivon sen lievittävän edes vähäsen. Mutta haluaisin tehdä enemmän. Voi kun voisin ottaa Pikkuisen kivut itselleni.

Tällä kertaa sytostaatista on tullut voimakas pahoinvointi ja selvästi myös kipuja. Pieni ei halua olla kuin sylissä ja itkee välillä lohduttomasti. Hän yrittää kertoa, että on paha olla. Katsoo minua silmiin tuhruisilla silmillään, väsyneenä. Voimattomana.

Kuinka maailmassa voi olla tälläistä julmuutta niin pientä ja avutonta ihmistainta kohtaan? Miksi hänen pitää kärsiä? Kokea kipua? Tunnen itseni niin riittämättömäksi kaiken tämän edessä. Milloin tämä loppuu? Koska on minun Pieneni vuoro elää normaalia kaksi vuotiaan elämää? Siihen ei kuulu sairaala, keskuslaskimokatetri, pistokset, nukutukset tai eristys. Maailma tuntuu nyt erittäin epäreilulta, katsoessani pienen Tyttöni kärsimyksiä.

9 kommenttia:

  1. voi ystävä kallis ja Nappula pieni. Täällä oltaisiin valmiita tekemään myös ihan mitä vaan, että voisi ottaa edes pienen osan tuosta kannettavakseen.

    Voimia, voimia ja voimia.
    Mä oon ihan sanaton, tekee niin häijyä teijän kaikkien puolesta.

    VastaaPoista
  2. Mä oon tosi pahoillani. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka paljon. Toivottavasti niillä on jotain keinoja sairaalassa lievittää kipua ja pahaa oloa. :(
    Onneksi olette vieressä ja halimassa, se on kuitenkin isoin asia mitä äiti voi tehdä kun lapseen sattuu - olla saatavilla. Haleja ja voimia paljon!!

    VastaaPoista
  3. Voisin kopioida suoraan tähän edelliset kommentit, koska en valitettavasti osaa mitään niihin lisätä: tuntuu hirmu pahalta teidän puolesta ja myös tekisin kaikkeni, jos voisin Neidin kivut pois ottaa. Olen sanaton.

    Voimia <3

    VastaaPoista
  4. Tuo on varmasti sydäntä raastavaa ja yhden ehdottomasti edellisiin, kun minultakaan ei parempia sanoja löydy.

    VastaaPoista
  5. Kovasti voimia teille! Peukut pystyssä täällä uskotaan, että sytot purevat. Että ei ainakaan turhan takia noita kipuja kärsitä...

    Niin väärin se on, että jonkun noin pienen on kärsittävä tämmöistä :(

    T:Katja

    VastaaPoista
  6. tuli näköjään väärin naputeltua tuo blogin osoite ylle. anteeksi.

    -junika-

    VastaaPoista
  7. Sairaan lapsen vuoteen vierellä herää paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Onneksi saa kuitenkin edes kysyä.

    Se ON ja TUNTUU niin VÄÄRÄLTÄ.

    Parempia päiviä toivon teille.

    VastaaPoista
  8. Voi pientä!
    Itku tulee lukiessa ja vanhoja muistellessa. Tsemppiä ja voimia! Ja uskoa tulevaisuuteen!
    Äiti-77

    VastaaPoista
  9. Voimia teille ja pikkuiselle. Ja uskoa siihen, että ne "normaalit", hyvät päivät odottaa, jossain nurkan takana, ei vielä näkyvissä mutta lähempänä kuin arvaakaan.

    VastaaPoista