Muuttunut olemus

Pirteän pikku-Neidin olemus on hoitojen myötä muuttunut kovasti. Ensimmäiseksi silmään varmasti pistää hiusten puuttuminen. Uutta tukkaa on alkanut jo kasvamaan, mutta toisesta päästä taas jo irtoaa, joten lopputulema on hauska ja harva parin sentin pörrö. Kasvot ja kaula ovat kovasti turvonneet ja turpeat. Ennen niin isot silmät ovat viirumaisemmat kuin ennen. Posket ovat kuin torvensoittajalla ja kaula ei juurikaan erotu.

Kortisoni on tehnyt tehtävänsä ja jaloista on voima lähtenyt ja vatsa turvonnut kuin nälkää näkevällä lapsella. Sairaanhoitaja sanoikin Neidin näyttävän tyypilliseltä kortisonia syövältä lapselta. Kehityksessä on menty monella saralla takapakkia. Kaikken selvimmin seisomisessa ja ylösnousemisessa. Voimat eivät yksinkertaisesti riitä. Kainaloista taluttaessa kävely kyllä kiinnostaa todella paljon, mutta jaloissa ei ole voimaa varata niille. Hienosti alkuun lähtenyt puheenkehityskin on tyssänyt ja mennyt jopa taaksepäin. Jo selkeästi käytetty sana "äiti" on kadonnut. Jokeltelu selvästi yksipuolistunut. Onneksi nyt piristymisen myötä puheenkehitykseen on tullut parannusta, mutta ihan samassa ei vielä olla kuin lähtötilanteessa.

Pituuskasvu on tyssänyt ja hampaiden tulokin jäissä. Painoa on sitten senkin edestä tullut, turvotuksen ja liikkumattomuuden takia.

Monesti ikävä kaihertaa sydänalasta, kun katselee kuvia tytöstä viime kesältä. Hän oli jo selkeästi taaperon näköinen. Syötävän suloinen sellainen. Nyt habitus on enemmänkin vauvan habitus. Kehityskin huolestuttaa. Hoidoilla on tutkitusti pitkäaikaista vaikutusta kongnitiivisiin taitoihin. Osa ongelmista voi ilmestyä vasta hoitojen jälkeen, pitkänkin ajan päästä. Neidillä on jo valmiiksi oppimisen vaikeuksia. Tarvitseeko sitä vaikeuttaa vielä näin kovilla hoidoilla?

Tässä pari kuvaa: ennen ja jälkeen hoitojen. Ero on suuri :(

P.S. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Neidillä oli viime osastoreissulla huonekaveri. Puoli vuotta vanhempi poika. Meidän Neitipäs antoikin mallioppimista pottailuun ja mukista juomiseen!!!!!!! Ja huonekaveri oli vallan tavispoika! Ihmeellistä, mutta tuntui hyvälle kun meillä osataan kerrankin paremmin kuin naapurissa. Pienestä se vanhempien hyvä mieli toisinaan irtoaa.