Uusimmat löydökset

No, niinhän siinä kävi, että aivoissakin on tukoksia. Sielläkin laskimopuolella. Jokos nyt tämä ois viimeinen löydös ja puristus sydämestä alkaisi pikku hiljaa helpottamaan. Kovilla on koko perhe. Nöyränä odotan, että vieläkö saamme huonoja uutisia vai joko meidän kohdalta olisi ohi tämä myllytys.

Vaikkakin pyrin näkemään asiassa valoisan puolen ja yritän olla vellomatta murheissa, niin väkisin on tappiomieliala hiipinyt takaraivoon kolkuttamaan. Usko parempaan tulevaisuuteen horjuu hetkittäin. Pelottaa ovatko hoidot liian rankkoja Neidille ja hän ei niitä kestäkään. Mitä jos hänet viekin hoidot, ei leukemia? Kovasti sydäntä puristaa myös sääli Neitiä kohtaan. Mitä kaikkea hän pienellä iällään joutuukaan käymään läpi. Tuntuu kovin kohtuuttomalta. Ottaisin kaikki kivut ja hoidot heti itselleni, jos se vain olisi mahdollista.

Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole niin huono kuin hetkittäin vaivaavasta tappiomielialasta voisi päätellä. Neiti on piristynyt entisestään. Leikkiä jaksetaan kohta jo entiseen malliin. Juttua on alkanut tulemaan ja välillä ei meinaa saada suun vuoroa hölpötykseltä. Hymy ja nauru ovat herkässä sekä äidillä että isillä. On ihanaa kuulla Neidin suloista ääntä pitkästä aikaa. Kiukuttelukaan ei harmita ollenkaan, ääntä maailmaan mahtuu. Kuumeen laskettua olemme päässeet jo ulkoilemaan. Raitis ilma tekee kaikkien nenille hyvää. Mieli piristyy kummasti kun pääsemme käymään tuulettamassa ajatuksia ulkona.

Parisen päivää vielä ainakin menee osastolla, jos mitään uutta ei enää tule. Äidille opetetaan Klexanen (liotuslääke) pistäminen. Vaikkakin eläimiä olen pistänyt, niin ajatus oman lapsen pistämisestä jännittää. Isiä on tällä hetkellä turha yrittääkään saada Neitiä pistämään :) Niin koville hänellä ottaa kaikki nämä hoidot. Minä olen meillä se, joka kovettaa sitten mielensä ja pistää, koska pakko on. Mutta varmasti kädet tärisee ensimmmäisillä kerroilla kun pistämään aloitan.