Oodi raskaudelle

Niinhän se meni. Raskaana puhkeaa kukkaan. Joku vain unohti kertoa sen minun kropalleni. (Tämä on kirjoitettu totuuden pohjalta pilke silmäkulmassa.)

Lonkat: ne kivistää jo kolottaa. Kovalla ei voi istua. Saati kuvitella menevänsä lattiatasoon lapsen kanssa leikkimään. Nostokurkea kaivataan siinä vaiheessa kun tämä ryhävalas alkaa kömpimään lattiatasosta ylös. Vihlovien lonkkiensa kera. Kävellä ei voi pitkälle tai alkaa sellainen vihlonta ja juilinta kankussa. Kävely näyttää enemmänkin vaappumiselta. Niin ja muistinko jo mainita sen vihlonnan? Ai muistin. No mainitsen sen silti vielä kerran. Vihloo!

Yöunet: siis mitkä? Kokonaisia yöunia en ole viimeiseen kahteen kuukauteen enää nukkunut. Ensin hormoonit pisti unet ihan sekaisin. Nyt valvottaa lonkat (ks. edellinen kohta). Nukkua kun ei voi enää kuin kyljellään ja ne himputin lonkat ei kestä kyljellään nukkumista. Hmmm, kuinka ratkaista ongelma? Valvomalla ja vihlomalla. Niin, että nuku tässä nyt sitten kun kuulemma vielä voin ennen kuin lapsi syntyy. Ai niin, unohdin, tämähän olikin sitä harjoittelua tulevaa varten. Mutta kun olen jo kerran sen kokeillut. En usko enää tarvitsevani harjoitusta valvomiseen. Ja tuota, eiköhän jokainen nyt osaa valvoa? Enemmän tai vähemmän hereillä kait sitä useimmat meistä on päiväsaikaan. Vai?

Närästys: polttaa ja kärventää. Rintalastan alla roihuaa mahahapot kuin manalan porteilla. Jos syöt liikaa, polttaa. Jos syöt liian vähän, polttaa. Ja kun sinne mahaan ei mahdu ruokaa niin paljon kuin mieli tekisi syödä. Viimeisimmät lusikalliset jäävät kurkkuun pyörimään ja kurkistelemaan nielusta takaisin suuhun. Iltapalaa on turha syödä juuri ennen nukkumaan menoa eikä varsinkaan mahaa täyteen. Mahahappojen pippalot alkavat välittömästi ruokatorvessa kun pään saa kallistettua tyynylle. Satunnaisesti käydään myös suun puolella. Ja kun ei sitä masua saa illalla täytettyä riittävästi, on yöllinen herääminen nälkään taattu.

Pyöristyvä vatsa: se kaikkien mielestä niin ihana ja hellyttävä. Paitsi kantajansa. Ainakaan silloin kun se vetelee jollain ihan omilla käyrillään ja jatkaa paisumistaan ja painovoiman uhmaamista. Kottikärryjä alan jo kaipaamaan tämän rantapallon raijaamista varten. "Onpas sinulla muhkea maha." "Taidat jakaantua kohta?" yms yms on tullut jo tutuiksi lauseiksi tälläkin kertaa. Kuulinpa tässä juuri, että alan kohta olla jo isompi kuin eräs tuttuni loppuaikoina. Niin ja hänellä oli kyseessä kaksosraskaus. Ei siinä mitään, tätä mahaa vielä raijaisi, jos mitään ei tarvitsisi tehdä. Mutta, kun vajaa neljätoista kiloinen esikoinen ei kävele. Siinä on syli täynnä lasta, kun häntä kannan, rinnan korkeudella. Ja miksi ihmeessä kaikki tavarat tippuu tai ovat lattiatasolla? Kumartaminen on näet kohtuullisen vaativa operaatio. Jalat haralleen ja sitten ähisten ja puhisten noukkimaan tavaraa. Puolessa välissä matkaa maha ottaa kiinni reisiin ja matkaa olisi vielä kymmenkunta senttiä tavoitellun tavaran puoleen. Itsensä äärirajoilleen venyttäen tavaran sitten saa käteensä, pudottaaksen sen heti takaisin lattialle. Niin ja tässä kohtaa viittaan myös taasen närästykseen. Ruuan jälkeen ei kannata kumarrella tai ruoka palaa samaa reittiä takaisin. Eikä maistu tällä kertaa ollenkaan niin hyvälle kuin ensimmäisellä kerralla. Paljon happamammalle. Kyljen kääntämiseen en taida edes uskaltaa tässä kohden puuttua. Siinä vasta itsensä tunteekin ketteräksi, kuin sinivalas konsanaan.

Pissahätä: jatkuvaa. Ja pahimmillaan aina silloin kun vessaa ei ole mailla ei halmeilla. Osa syynä myös kadonneisiin yöuniin. Illalla nukkumaan mennessä, kun viidettä kertaa laukkaan vessaan, alkaa jonkin sortin sarvi jo pikku hiljaa pullistelemaan otsan kohdalla.

Kuumat aallot: kylmä kesä? Ei tänä vuonna. Jo pelkästään syöminen saa elimistön käymään kierroksilla ja hiki on armoton. Yöt on nukuttava ikkuna auki. Ilman peittoa, tietenkin. Miehen värjötellessä tiukasti oman peittonsa alla, korviin asti vedettynä. Nuo aallot iskevät täysin varoittamatta ja paikkaa katsomatta. Ympäristön lämpotilallakaan on harvoin tekemistä asian kanssa. Siinä sitä sitten istuu, naama punottaen itseään viilentämässä konstilla millä hyvänsä.

Mutta, ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Tähän kaikkeen on onneksi olemassa yksi ratkaisu: synnytys.