Täytin eilen pitkästä, pitkästä aikaa Lakua (Näkövammaisen lapsen varhaiskuntoutusohjelma). Neidin matkassa kun kulki ensimmäisen vuoden näkövammadiagnoosi. Tästä syystä meillä tuo arviointiosa on kotona. Taidot on jaettu kahdeksaan eri osa-alueeseen: kognitiivisistä taidoista karkeamotoriikkaan. Vihkoahan ei oikeasti ole tarkoitettu pelkästään vanhempien täytettäväksi, vaan sitä olisi tarkoitus käydä läpi eri ammattilaisten kanssa. Meillä tälläistä ammattilaisryhmää ei tällä hetkellä ole käytössä, joten olen itse mielenkiinnosta sitä kerran-kaksi vuodessa täyttänyt.
Kovin jäi kaksijakoinen mieli lopputuloksesta. Toisilla saroilla Neiti on kehittynyt ikätasoisesti, toisilla ei sitten sinne päinkään. Meidän Neidin selkeitä vahvoja puolia ovat kognitiiviset ja korvaavat (seurataan kuinka heikkoa näköä opitaan korvaamaan muilla asteilla) taidot sekä kielellinen ja sosiaalinen kehitys. Näillä osa-alueilla Neidin kehitys on tuon vihkosen mukaan täysin ikätasoista. Kielellisessä kehityksessä olen tosin sanotut sanat korvannut viittomilla. Kieli se on viittomakielikin ja ikätasoisesti Neiti viittomilla itseään ilmaisee. Nyt ollaan opittu ilmaisemaan myös omistamista: "nuken hattu" tai "nuken tutti".
Näönkäytössä ja omatoimisuudessa ollaan jo ikätasoista jäljessä, mutta ei vielä suuresti. Omatoimisuuteen vaikuttaa suuresti Neidin heikot motoriset taidot. Esimerkiksi: meillä ei osata itse riisua ja pukea housuja vaikkakin kiinnostusta on. Mutta kun ei osata seistä, on housuja kovin vaikea vetää itse jalkaan. Kädet tulisi osata itse pestä saippualla ja pyyhkiä pyyhkeeseen. Tässä tulee taas seisominen vastaan. Nyt roikutaan hankalasti äidin kainalossa ja isin pestessä Neidin käsiä. Arvaatte varmaan, että kädet usein miten pyyhitään märällä ja käytämme käsidesiä. Tuo taiteilu lavuaarilla ei nääs ole kovin helppoa. Idea tuosta pesemisestä kuitenkin on, koska käsidesin ja -rasvan Neiti itse hieroo käsiinsä. Mukista tulisi tässä vaiheessa osata juoda yhdellä kädellä, mutta kun käsi on niin kovin pieni, on sula mahdottomuus pystyä pitämään yksikätisesti kahvatonta mukia.
Tuo omatoimisuus kohta pysäytti minut ajattelemaan tätä asiaa tarkemmin. Puuttuvat motoriset taidot vaikuttavat suuresti asiaan. "Vie roska roskikseen." "Kerää lelut lattialta laatikkoon." ovat esimerkkejä lauseista mitä meillä ei ole tullut edes mieleen käyttää. Koska Neiti ei kävele, ei minulle ole tullut mieleenkään, että hän tosiaan olisi jo iän puolesta kykeneväinen tälläisiin tehtäviin. Sillä pää meidän tytöllä pelaa vaikkei jalat pelaakaan. Me vanhemmat vauvatamme Neitiä, turhaan. Sorrumme passaamaan kävelemättömyyden takia. Toki tähän passaamiseen on vaikuttanut myös hoidot. Välillä Neiti on ollut niin huonossa kunnossa, ettei hän ole oikeasti jaksanut ja pystynyt peppukiitämään. Salakavalasti tuo passaaminen sitten jää päälle. Eikä Neiti noin vain saavutetuista eduista suostuisi luopumaan :)
Hoksasin tuon testin myötä myös värit, muodot ja esineiden koot (iso/pieni). Mistäpä Neiti ne oppii viittomaan ja tunnistamaan, jos niitä en hänelle näytä. Tässä asiassa kehitysvamma taasen näyttäytyy. Tavikset oppivat ne puheen ja leikin lomassa huomattavasti helpommin. Meillä on syytä hieman kiinnittää asiaan huomiota ja harjoitella asioita oppimista helpottaaksemme. Tämä näkyy monessakin asiassa meillä. Vaikka Neiti on terävä ja hänellä on välillä suorastaan ällistyttävä muisti, asioiden alkuun saaminen tarvitsee usein tuuppausta. Kannustusta ja houkuttelua. Uuden tai erilaisten ratkaisumallien keksiminen ei aina ole parasta mahdollista.
Aika näyttää kuinka pitkälle tämä innostus ja ahaa-elämys kantaa tällä kertaa. Myönnän, minä olen laiska tekemään Neidin kanssa harjoituksia. Isi on tällä saralla ahkerampi. Minä olen enemmän se pomputtelija, hassuttelija ja vastapainoksi köllijä ja sylittelijä.
Kovin tuttua tuo tunne, että perusmuksut omaksuu luonnostaan muun toiminnan ohessa asiat, joita erityisen kanssa väännetään rautalangasta! Meillä on pukemista opeteltu useampi vuosi kädestä pitäen. Ei muuten välttämättä ole yksinkertainen tehtävä esim. vetää sukka jalkaan jos ei yhtään hahmota, mitä sille kädessä olevalle kangaskappaleelle pitäisi tehdä.Pikkukakkosen kohdalla vasta tajusin, että toiset lapset oppii puhumaankin ihan tuosta noin vaan, ilman terapiaa tai mitään :)
VastaaPoistaMinä koin omantunnonherätyksen pari vuotta sitten, kun havaitsin, etten ollut esikolle erityisesti opettanut värejä tai mitään, mitä 3-vuotiaan jo odotettiin osaavan kuin vettä vaan. Eikä lähes puhumaton ja ei lainkaan matkimista harrastava poika niitä oppinut yhtä helposti kuin muut. Yökaudet laminoin kuvakortteja osattavista asioista (värit, käsitteet kuten päällä,alla,edessä,takana,pieni,iso,iloinen,surullinen...). Hermot meni, kun niitä jankattiin ja loppujen lopuksi päädyttiin kuitenkin käymään asioita läpi leikkiessämme - jos muistettiin. Ja oppihan se poika ne sitten ajallaan, kun oli siihen valmis.
Entä jos laitat Neidille palikat käden ulottuville ja pyydät keräämään ne laatikkoon, onnistuuko silloin? Tai jos kannat kylppäriin käsienpesualtaan luo tuolin niin, että kädet voi pestä siinä istuessa tuolilla itse tai äidin sylissä, onnistuuko pesut silloin? Tärkeintähän on, että järki juoksee :) Ja kyllähän sitä "tavis"lapsikin jää taidoissa jälkeen, jos yhtäkkiä joutuu viettämään reissuelämää sairaalan ja kodin välillä ja rankat hoidot päälle.
Kiitos viestistäsi. Tajusin tuon testin myötä, että meidän on syytä helpottaa asioita. Olemme siis siirtäneet laatikon Neidin lähelle kuten ehdotit, jotta voimme kerätä lelut laatikkoon. Harjoittelemme huoneen siivoamista.
VastaaPoistaAhaa-elämys siis on kantanut hedelmää ja heräsimme kiinnittämään huomiota asiaan. Keksimme konsteja, jotta Neitikin voi toimia ikätasoisesti ja harjoitella arkisia askareita kävelemättömyydestä huolimatta.
Hoidot vaikuttavat suuresti kehitykseen tällä hetkellä. Osaan taidoista paljon enemmän kuin kehitysvamma. Motoriikassa on menty takapakkia, samoin puheenkehityksessä. Nyt hoitojen kevennyttyä on Neiti kirinyt takaisin hävittyä aikaa ja alamme olla samassa pisteessä kuin hoitojen alussa.
Kärsivällisyyttä tämä välillä vaatii. Ja minä taisin puuttua siitä jonosta, missä sitä jaettiin ;)
Siellä jonossa jossa kärsivällisyyttä on jaettu, ei tainnu seistä yhtään erkkalapsen äitiä :D :D :D
VastaaPoista