Neuvolakuulumisia

Eilen olin neuvolassa, vallan virallisella käynnillä. En ylimääräisellä :) Neuvolalääkäri on ollut kipeänä, joten supisteluihin saan vastauksen vasta huomenna.

Kaikki oli neuvolassa hyvin. Paino oli tippunut 400 grammaa kolmen viikon aikana. Näkyy tuo pahoinvointi siis jossakin. Nyt onneksi alkaa näyttämään, että pöntön halailu on mennyttä elämää ja tilalle on astunut The Nälkä. Sinttimme vaatii Purtavaa. Ruuaksi ei kelpaa mikään hentoinen omena, vaan ruuassa tarvitsee olla vähän vastusta. Sintti taitaa kaivata proteiinia.

Verenpaineenikin oli palautunut minulle tuttuihin lukemiin. Eivät ne hälyttävän korkeat ole olleetkaan, niin että asialle olisi jotain tarvinnut tehdä. Mutta minun normaaliin verrattuna olivat koholla.Tulimme terveydenhoitajan kanssa siihen tulokseen, että stressi on nostanut painettani ylös. Nyt ovat Neidin hoidot keventyneet ja hänen olotilansa parantunut. Lisäksi raskaus ei huoleta enää niin paljon kuin aikaisemmin. Liikkeetkin ovat tulleet takaisin kuvioihin. Olen voinut huokaista monella saralla helpotuksesta.

Sydänäänet ovat edelleen etsimisen takana. Kuuluvat jostain syvältä. Sekä sydänäänet että liikkeiden hentous viittaisi, että istukka olisi etuseinämässä. Vastauksen tuohon saan rakenneultrassa. Lisäksi Sintti antaa oman haasteensa sydänäänten kuunteluun. Karkuun mentiin sen minkä kerettiin. Tunsin kuinka masussa uiskenneltiin vatsanahkaa pitkin menemään. Minuahan ei moisella kuunnella!

Ihmettelimme myös mahan kokoa Neidin raskaudessa. Minua on jännittänyt etukäteen olenko tälläkin kertaa niin valtava. Useampaan kertaan sainkin kuulla: "Oletko varma ettei teille ole tulossa kaksoset?" Mahani koko oli aina puheenaihe ja ihmettelyn kohde. Olo oli myös sen mukainen loppuraskaudessa. Terveydenhoitaja kurkkasikin käyriä, miten mahan kasvu on mennyt. Sf-mitta on mennyt koko ajan tasan yläkäyrällä, kunnes viikolla 32 tuli harppaus ylöspäin. Viikolla 34 ei enää riittänyt edes viikon 40 yläkäyrä, vaan yli mentiin. Olen siis ollut jo viikolla 34 isompi kuin suurin osa on viikolla 40. Huh, ei ihme, että tunsin itseni ryhävalaaksi. Minkähän kokoinen maha olisi ollut, jos olisin päässyt viikolle 40 asti? :)

Ensi viikolla on rakenneultra. Se jännittää kovasti. Pelkään, että saamme taas kuulla pommin. En uskalla luottaa, että tällä kertaa pääsisimme ilman haasteita ja ylimääräisiä esteistä. Onneksi liikkeiden tunteminen on rauhoittanut mieltäni. Iltaisin tunnen kyljissäni sellaisen mylläkän, että vauhtia taitaa pikkuisessa riittää.

Sukupuolikysymys mietityttää. Haluammeko tietää kumpi on tulossa vai emme? Mieheni haluaisi, minä en. Mutta kumpikaan ei myöskään ole ehdoton kannassaan. Toisaalta minua kutkuttaisi jo tietää uiskenteleeko mahassani Prinssi vai Prinsessa. Haluaisin jo päästä hypistelemään pieniä vaatteita ja ostamaan jotain pientä kivaa. Mutta toisaalta haluaisin kokea entisajan tunnelmaa ja saada tietää vasta syntymässä sukupuolen. Sintti voi toki ratkaista tämän asian ihan itsekin eikä suostu meille avujaan esittelemään :)